|
|
KOTIKOULUSIVUSTO
Oppivelvollisuus on mahdollista suorittaa myös
muulla tavoin kuin peruskoulua käymällä.
Tällöin oppivelvollisen vanhemmat ovat vastuussa
siitä, että oppivelvollinen saa perusopetuksen
oppimäärän mukaan. Kotikoulu tarkoittaa
järjestelyä, jossa oppivelvollinen ei käy
kunnallista tai yksityistä kodin ulkopuolella
sijaitsevaa koulua, vaan oppii kotonaan tai muualla
vanhempiensa tai muun huoltajansa tai esim. kotona
käyvän opettajan kanssa.
Yhdysvalloissa kotiopetuksen suosio kasvaa, ja
siellä kotikoululaisia on 1,1 miljoonaa.
Brittikotikoululaisia on noin 100 000.
Kotikoululaisia on tutkittu paljon Yhdysvalloissa,
ja tutkimustulokset puhuva hyvää niin
oppimistuloksista, sosiaalisista taidoista kuin
elämässä menestymisestä ylipäätään.
Erikoisin tutkimustulos on ehkä se, että
kotikouluperheiden vanhempien koulutustausta ei
vaikuta millään tavalla oppimistuloksiin! Eli
olipa äiti ammatiltaan opettaja tai siivooja,
tulokset ovat yhtä hyviä. Tämä kertoo jotakin
siitä, että systeemi itsessään on
oppimisystävällinen.
Suomessa kotiopetuksessa on noin 300 lasta. Monet
heistä ovat kotiopetuksessa erityisopetuksen
tarpeen vuoksi. Toisilla syynä ovat pitkät
koulumatkat tai tietty kasvatusfilosofia,
esimerkiksi kristillinen. Jotkut teini-ikäiset ovat
erikoislahjakkuuksia jollakin alueella, eivätkä
edes ehtisi käymään tavallista koulua.
Tätä sivustoa ylläpitää Kotikouluverkosto, joka
on suomalainen, kristilliseltä arvopohjalta toimiva
kotikouluperheiden verkosto. Verkosto toimii
Kristillisen kasvatuksen keskuksen yhteydessä.
Verkosto on perustettu 2006, ja olemme haistamassa,
että kiinnostus kotiopetukseen on täälläkin
kasvamassa.
Yhteystietolistallamme on noin 30 perhettä, jotka
kotikouluttavat, tai ovat sitä aiemmin tehneet, tai
ovat kiinnostuneita sellaisen aloittamista. Osa
perheistä on ulkomailla.
|
|